Blog

  • February 13, 2019 By adminy 0 comments

    Esittelyssä Hanoi Rocks, Popeda, Pelle Miljoona Oy, Apulanta ja Amorphis Tässä artikkelissa paneudumme Suomen kaikkien aikojen parhaisiin bändeihin. Heti näin aluksi on sanottava, että listamme ei ole kattava, ja että valinnanvaikeus on ollut juttua kirjoitettaessa suuri. Musiikin paremmuus on aina makukysymys ja sinällään subjektiivista. Myös eriäviä mielipiteitä löytyy varmasti. Olemme kuitenkin päätyneet kertomaan artikkelissamme Hanoi.

  • February 13, 2019 By adminy 0 comments

    Radio on kattava media Suomessa Suomalaiset kuuntelevat radiota tutkimusten mukaan lähes 3 tuntia päivässä, joka päivä. Kuunneltava ei lopu heti kesken, sillä Suomessa toimii yli 100 FM-radiokanavaa. Valtakunnallisesti määrä on toki pienempi, mutta koko maan kattavien kanavien lisäksi paikallisradiot kukoistavat. Kanavien kuunnelluimpana loistaa vuodesta toiseen Ylen Radio Suomi, joka tavoittaa yli miljoona suomalaista päivittäin. Kaupallisten.

  • February 13, 2019 By adminy 0 comments

    Musiikin kulutus Suomessa Jokaisessa kulttuurissa musiikki on tärkeässä roolissa ja lauluja on luotu jokaisella kielellä. Musiikki on tärkeää ihmisille ja ilman musiikkia on vaikea kuvitella elämää. Musiikkia kaivataan niin häissä kuin hautajaisissakin, mutta sitä tarvitaan myös ihan arjesta selviytymiseen. Musiikin kuuntelu antaa voimaa ja energiaa, ja se saa hyvälle tuulelle. Musiikin kuuntelu auttaa myös masennukseen.

To Top