Suomen suosituimmat musiikkiradiokanavat

  • Suomalaiset musiikkiradiokana

    February 13, 2019 By adminy 0 comments

    Radio on kattava media Suomessa

    Suomalaiset kuuntelevat radiota tutkimusten mukaan lähes 3 tuntia päivässä, joka päivä. Kuunneltava ei lopu heti kesken, sillä Suomessa toimii yli 100 FM-radiokanavaa. Valtakunnallisesti määrä on toki pienempi, mutta koko maan kattavien kanavien lisäksi paikallisradiot kukoistavat. Kanavien kuunnelluimpana loistaa vuodesta toiseen Ylen Radio Suomi, joka tavoittaa yli miljoona suomalaista päivittäin. Kaupallisten radioiden kuningas on Radio Nova, jonka taajuudelle löytää vuorokauden mittaan yli puoli miljoonaa kuuntelijaa. Vuonna 2018 kuulijoita riitti erityisesti myös Radio SuomiPopille ja Ylen Radio 1 -kanaville.

    Kaiken kaikkiaan radiota kuuntelee päivittäin yli 70 % väestöstämme. Luku on viime vuosina ollut hieman laskussa, sillä erilaiset digitaaliset palvelut ovat vetäneet etenkin nuorempia kuuntelijoita puoleensa. Audiotarjonta siis monipuolistuu, eikä radion kuolemasta voida puhua. Kuuluvathan esimerkiksi radioiden aamushow’t erottamattomasti useimpien rutiineihin siinä missä kupillinen kahvia ja suihkukin. Tätä mieltä ovat ainakin ne 2,5 miljoonaa suomalaista, jotka avaavat radion joka aamu.

    Miten radiota kuunnellaan?

    Radio on edelleen suosituin audiolähde ikäryhmästä riippumatta. Suomessa on tarjolla yli 100 FM-radiokanavaa, joista viidennes on valtakunnallisia, koko Suomen kattavia ja loput paikallisradioita. Monet kaupalliset kanavat ovat profiloituneet jonkin ikäryhmän tai musiikkigenren kanavaksi.

    Päivittäin radiota kuunneltiin viime vuonna keskimäärin 3 tuntia, selviää Finnpanelin teettämästä radion kuuntelua mittaavasta tutkimuksesta vuodelta 2017. Radio on kattava media, sillä viikoittain sitä kuuntelee 93 prosenttia, ja päivittäin 74 prosenttia suomalaisista. Radion ääressä on arkisin yli 3 miljoonaa kuuntelijaa klo 7.30 – 16.30 välisenä aikana. Näistä kuuntelupiikin hetki on arkiaamuisin kello 8 aikaan, jolloin tavoitetaan keskimäärin 1,3 miljoonaa kuulijaa. Radio-ohjelmia kuunnellaan vastaanottimien lisäksi myös mobiilisti suoratoistona.

    Radiosisällöt ovat kokeneet ison muutoksen viime vuosina; nykyään ohjelmakirjastojen ja muiden applikaatioiden myötä ohjelmia voidaan kuunnella myös myöhemmin, kuten Suplasta tai Yle Areenasta. Näihin palveluihin joko tallennetaan koko ohjelma tai koostetaan parhaat palat esimerkiksi suosituista radion aamuohjelmista.

    Soittolistaradiot

    Soittolistat ovat listoja, joille radiokanavien musiikkipäälliköt määrittelevät sen musiikkisisällön, bändit ja biisit, joita juontojen välissä soitetaan. Etenkin kaupalliset kanavat ovat profiloituneet tietyn musiikkityylin palveluiksi, ja rajanneet siten kohderyhmäänsä.

    Kuulija tietää melko hyvin, minkälaista musiikkia kanavalta on odotettavissa, ja musiikkipäälliköt myös jakavat soittolistoja nettisivuilla. Yleensä nimikin on jo hyvin kuvaava; Iskelmä-kanavalta löydät iskelmää, Radio Rockilta raskaampaa musiikkia, SuomiPopilta koko kansalle maistuvaa kevyempää sekä SuomiRockilta edellistä hiukan raskaampaa tarjontaa. Radio Nova ja Radio Aalto ovat hiukan varttuneempien ikäpolvien kanavia, NRJ ja Kiss sitten teineille ja nuorille aikuisille suunnattuja.

    Yleisradion kanavista YleX on nuorisokanava, jossa soitetaan tuoretta musiikkia listoilta. Listat voivat olla kanavan sisäisesti jaettuna A-, B- ja C-listoihin, mikä taas määrittää soittotaajuuden. Yleensä kovimmat hitit ovat A-listalla, jolloin ne soivat kerran tai kaksi tunnissa. Soittolistojen etu on musiikkitarjonnan tasaisuus läpi vuorokauden samalla kanavalla. Huonona puolena pidetään yleisesti biisien puhkisoittoa.

    Minkälaista musiikkia kanavilla soitetaan?

    Radio Nova mainostaa sloganilla “Paras sekoitus klassikoita ja tyylikkäimpiä uutuuksia”, mikä onkin aika kuvaavaa. Kohderyhmänä on aikuiset työssäkäyvät ihmiset, ja musiikkivalinnoissa näkyy myös yleinen hyväksyntä; Novan voi laittaa julkisessakin tilassa pyörimään isolle yleisölle. Radio SuomiPop on astetta nuorekkaampi Nelonen Median kanava, ja tästä kytköksestä johtuen supersuositun Vain Elämää -ohjelman tuotokset ja versiot ovat soineet siellä taajaan. Radio Aallolla on pehmeää sisältöä ja musiikkia.

    Rankempaan rockiin ovat suuntautuneet sekä Radio Rock että Radio City, joista jälkimmäinen ui klassisemman rokin maailmassa ja Radio Rock puolestaan sekoittaa ikoneja ja uranuurtajia nykypäivän bändien musiikin kanssa. Ihan tyylipuhdasta metallimusiikin kanavaa ei Suomesta hiukan yllättäen metallin kärkimaana kuitenkaan löydy.

    Suurimmat tämän hetken hitit meiltä ja maailmalta löytyvät sellaisilta kanavilta kuten NRJ ja Kiss, jotka molemmat ovat valtakunnallisia. Näistä kaikkia, ja myös erikoisempia, on mahdollista kuunnella nettiradioina mobiililla ja esimerkiksi yhdistää ne kuulumaan autossa bluetooth-yhteydellä.

    Erikoistuneimmat musiikkikanavat ja erikoisohjelmat

    Mitä rajatumpi kohderyhmä on, sitä tiukemmin kukin kanava pysyttelee strategiassaan. Classic-kanavalla soi pelkästään klassinen musiikki, HitMixillä, joka löytyy myös nettiradiona, raikaa ympäri vuorokauden hitit 90-luvulta tähän päivään, Loopilla tulee letkeää funkkia, R’n’B:tä, soulia sekä Nostalgialla sitten oikeasti vähän menneempien vuosikymmenten hittejä ulottuen kauemmas kuin ysärille.

    Monilla radiokanavilla on ohjelmakartassaan, yleensä iltaisin, tietyn musiikkilajin erikoisohjelmia. Silloin ei soi edellä kuvattu soittolistamusiikki, vaan ohjelman vetäjän valitsemat ja esittelemät kappaleet. Yksi viime vuosien suosituimmista on nyt jo lopetettu Parasta Ennen, jonka luotsaaja Matti Airaksinen toi 90-luvun poppisrenkutukset takaisin radioaalloille. Saman aihepiirin luota ammentaa Novan perjantai-illoissa Oku-Poika Luukkainen omalla “Retroperjantai”-show’llaan.

    Useammalta kanavalta löytyy erilaisia uuteen ja tuoreeseen musiikkiin keskittyviä ohjelmia, ja etenkin YleX:n Uuden musiikin vuoro -ohjelmat ovat tehneet niitä juontavista musiikkitoimittajista tähtiä. Lisäksi löytyy tekno/dance/trance -ohjelmia, räp-musiikkiin keskittyneitä ja myöskin tavallista raskaampaan hevimusiikkiin rajattuja ohjelmia niille, jotka haluavat sellaista kuunnella. Ja jos ohjelma menee ohi, sen löytää Areenasta tai Suplasta.

     

     

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

To Top