Vertigomag – Nettisivut musiikkia rakastaville

  • Musiikkia rakastaville

    February 13, 2019 By adminy 0 comments

    Musiikin kulutus Suomessa

    Jokaisessa kulttuurissa musiikki on tärkeässä roolissa ja lauluja on luotu jokaisella kielellä. Musiikki on tärkeää ihmisille ja ilman musiikkia on vaikea kuvitella elämää. Musiikkia kaivataan niin häissä kuin hautajaisissakin, mutta sitä tarvitaan myös ihan arjesta selviytymiseen. Musiikin kuuntelu antaa voimaa ja energiaa, ja se saa hyvälle tuulelle. Musiikin kuuntelu auttaa myös masennukseen ja sydänsuruihin. Tutkimusten mukaan musiikki auttaa jopa oppimisessa ja on apuna lasten kielellisessä kehityksessä.

    Musiikkia käytetään terapiana, ja sen on todettu auttavan jopa aivoinfarktin jälkeen. Jotta musiikin kuuntelu voi auttaa, sen täytyy miellyttää kuulijaansa. Musiikin voima on siis todellinen, ja siksi hyvin tärkeä meille kaikille. Tältä sivustolta löydät kattavasti tietoa musiikista, tervetuloa vierailemaan musiikin ihmeelliseen maailmaan!

    Miten suomalaiset kuluttavat musiikkia?

    Musiikin kuuntelu on muuttunut kymmenessä vuodessa siten, että sitä kuunnellaan nykyään enemmän suoratoiston tai älypuhelimen välityksellä kuin CD:ltä. Etenkin nuorten keskuudessa musiikin kuuntelu puhelimen välityksellä on suosittua, ja jopa 89 prosenttia alle 24-vuotiaista suomalaisista on sanonut käyttävänsä puhelinta musiikin kuunteluun. Älypuhelinten jatkuva kehitys sekä internetin monipuolistuminen on osaltaan puoltanut tätä kehityssuuntaa.

    Suomalaiset käyttävätkin yli 20 miljoonaa kuuntelukertaa päivässä eri suoratoistopalveluissa. Ylivoimaisesti suurin ja suosituin näistä suoratoistopalveluista on YouTube. YouTuben eduiksi voidaan laskea valikoiman valtavuus sekä sen maksuton käyttö. Artistiystävällisiä suoratoistopalveluita ovat esimerkiksi Spotify ja Apple Music. Spotifyta onkin sanottu musiikkimarkkinoiden pelastukseksi, sillä se on vauhdittanut musiikin myyntiä hurjasti. CD-levyjen osuus äänitemarkkinoista on tänä päivänä enää vain 17 prosenttia.

    Radio soi – vieläkin

    Vaikka radion kuolemaa on ennustettu jo television syntymästä saakka, pitää tämä sisukas kuuntelukeino pintansa. Yleisin aika ja paikka radionkuuntelulle on aikaisin aamulla autossa. Työmatka sujuu paljon rattoisammin, kun samalla voi kuunnella virkistävää musiikkia. Vaikka suurin osa kuuntelee radiota vielä perinteisen vastaanottimen kautta, on mobiilikuuntelu kasvussa koko ajan.

    Radion kuuntelun suosio saattaa nousta vielä tulevaisuudessa näiden erilaisten kuuntelumahdollisuuksien ja radion muuntautumiskyvyn ansiosta. Radion digitalisoituminen onkin muuttanut radion kuuntelua niin, että ohjelmat voi kuunnella jälkikäteen on demand -palvelun avulla. Sen avulla kuulijat valitsevat itse ohjelman tai genren, mikä heitä kiinnostaa. Radion kuuntelu on nykyaikaista, pysynyt ajan hermolla ja on varmasti relevanttia vielä pitkään. Aiheesta enemmän artikkelissa ”Suosituimmat suomalaiset musiikkiradiokanavat”.

    Mitä Suomi kuuntelee?

    Musiikin kulutus kasvaa yhä vain enemmän, kiitos uusien kanavien, joiden kautta kuuntelijat voivat löytää itsensä näköistä musiikkia. Uusien genrejen, kuten rapin ja reggaen, artistit ovat tuoneet nuoret musiikin kuluttajat suomenkielisen musiikin pariin. Jukka Poika ja Elastinen ovat omalla musiikinalallaan Suomen pioneereja. Musiikillinen sukupolvien välinen kuilu näkyy siinä, miten erilaiset musiikkimaut Suomen nuorisolla on vanhempaan väkeen verrattuna. Suomalaisten nuorten suosima musiikkigenre on rap-musiikki. Vähän vanhemmat suomalaiset taas pitävät popista ja rockista, kun taas iskelmä on vanhempien ikäluokkien suosiossa. Väkilukuun nähden Suomessa kulutetaan ja tuotetaan hyvin paljon rock-musiikkia. Olemme saaneet maamme ainoan Euroviisuvoittajankin rokaten.

    Olemme koonneet artikkeleihin ”Suomen parhaat rock-klubit” ja ”Parhaat rock-klubit maailmalla” mahtavan tietopläjäyksen siitä, mihin rokkia rakastavan kansan kannattaa suunnata.

    Mitä muuta löydät sivustoltamme?

    Pop Idols- ja Voice of Finland -tyyppiset formaatit ovat tunnettuja maailmanlaajuisesti ja Suomessakin hyvin seurattuja. Jo monen vuoden ajan on maamme saanut uusia muusikkoja kyseisten ohjelmien ansiosta. Mutta ovatko nämä tv-ohjelmat ainoa tapa löytää uusia musiikkitulokkaita? Lue artikkeli ”Kuinka löytää uusimmat musiikkitulokkaat” ja saat vastauksen tähän kysymykseen. Kuka tienaa eniten? Tämä taas on kysymys, joka luultavasti meitä kaikkia kiinnostaa ihmisten luontaisen uteliaisuuden takia.

    Haluamme tyydyttää uteliaisuutemme ja selvitimme, kuka on maailman parhaiten tienaava artisti. Lue lisää artikkelista ”Eniten tienaavat artistit maailmassa”. Muistamme, kun koulussa saimme oppia Mozartista, Sibeliuksesta ja Beethovenista, mutta onko heidän jälkeensä syntynyt suuria säveltäjiä, joita tulevat sukupolvet saavat opiskella? Kiinnostava artikkeli ” Nykyajan huippusäveltäjät” vastaa tähän kysymykseen.

    Lisää tietoa musiikista

    Suomalaisten kiinnostus musiikkiin ei lopu kuunteluun, vaan haluamme myös lukea siitä. Haluamme tietää enemmän musiikin uusista tuulista sekä artisteista ja heidän kiehtovasta elämästään. Lue kiinnostava artikkelimme “Musiikkimedioita suomalaisille – nettisivut ja lehdet”, jossa käsittelemme kattavasti suomalaisia musiikkialan medioita.

    Suomalaiset musiikkituottajat

    Löytyykö yhtään suomalaista musiikintuottajaa, jolla on kansainvälistä meriittiä? Minkälainen on Suomen musiikkituotanto? Toimiiko Suomen musiikkituotanto muutaman ihmisen käsissä, vai löytyykö alalta paljon toimijoita? Artikkeli, jonka löydät tältä sivustolta, “Suomalaiset musiikkituottajat” vastaa edellisiin ja moniin muihin kysymyksiin tästä aiheesta.

    Kaikkea musiikista

    Tunnetko yhtään ihmistä, joka inhoaa kaikenlaista musiikkia? Kaikki eivät tietenkään pidä kaikenlaisesta musiikista, mutta kaikille löytyy se oma musiikkilaji, joka saa sydämen sykkimään ja jalan vipattamaan. Oli lempilajisi sitten ooppera tai rokki, anna meidän ruokkia tiedonnälkääsi ja kasvattaa tietämystäsi aiheesta.

    Tältä sivustolta löydät kattavan tietopaketin musiikin kulutuksesta Suomessa, vinkkejä siitä, mistä löytyy parhaita rock-klubeja sekä tietoa suosituimmista radiokanavista Suomessa. Olemme valmistaneet myös laajat artikkelit nykypäivän säveltäjistä ja suomalaisista musiikkituottajista. Anna innostuksemme ja intohimomme musiikkia kohtaan tarttua sinuun ja nauti lukemisesta!

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

To Top